REFERENSSIT
_

Aleksanterinkatu 11

Helsingin ydinkeskustassa, Aleksanterinkadun ja Kluuvikadun kulmassa sijaitsevassa kiinteistössä suoritettiin Sähkö Sinisalo Oy:n historian tähän asti suurin korjausurakka.

Aleksanterinkadun puolella oleva vanhin osa on rakennettu 1907. Toinen osa rakennettiin Aleksanterin- ja Kluuvikadun kulmaan 1936. Vanhempaa osaa korotettiin vuonna 1949 viisikerroksiseksi. Uusin laajennus valmistui sisäpihalle vuonna 2001. Kaikkiaan kiinteistössä on nykyään seitsemän kerrosta sekä laajat kellaritilat. Pinta-alaa on noin 10000 m². Kiinteistössä on toiminut viimeksi pohjoismaisen pankin suomen pääkonttori.

Urakka sisälsi koko 10000 m² sähkö- ja automaatiotyöt. Urakan ensimmäisessä vaiheessa jatkettiin jo aloitettuja mittavia purkutöitä ja tehtiin projektin esivalmisteluita, joihin kuului niin tavarantoimittajien kilpailutuksia kuin suunnitelmien tarkennuksia ja resursointia.

Varsinaiset sähkötyöt aloitettiin ylimmästä kerroksesta ja niissä edettiin kerros kerrallaan alaspäin. Projektissa toteutettiin mittavat rakennusautomaation asennustyöt. Sähkötöihin sisältyi perussähköjen lisäksi sekä video- ja kulunvalvontajärjestelmien että palo- ja rikosilmoitinjärjestelmien asennukset yhteenliittämisineen. Urakka-alueelle asennettiin myös uudet sähkökeskukset sekä datajakamot ja savunpoistojärjestelmä.

Kaikkiaan tämän ison urakan parissa työskenteli vuoden 2019 tammikuusta lähtien, noin vuoden ajan, keskimäärin 8-12 henkeä päivittäin. Projekti onnistui kaikkiaan erittäin hyvin.